Brightlifen tarina

Brightlife perustettiin vuonna 2022 Tampereella, koronakriisin keskellä. Tavoitteenamme oli luoda mielenterveysammattilaisille paikka ja palvelu, jonka avulla he voivat auttaa asiakkaitaan saavuttamaan kirkkaamman elämän, yksi keskustelu kerrallaan.

07/2023

Palvelun julkaisu

+10 000

Toteutunutta tapaamista

+100

Mielenterveysammattilaista

Kuten monet hyvät tarinat, niin myös tämä alkoi hyvistä ystävistä, joilla oli ajatus kirkkaammasta huomisesta.

Ajatus Brightlifestä syntyi vuonna 2021, kun huomasimme ystäviemme ja läheistemme keskuudessa, miten mielenterveysongelmien määrä oli räjähtänyt hetkessä.

Ihmiset oli ajettu omiin koteihinsa koronan vuoksi. Tulevaisuus näytti synkemmältä kuin koskaan aiemmin.

Terapiaan pääseminen ja tehokkaan hoidon saaminen oli hankaloitunut entisestään jo valmiiksi suuren asiakaskunnan paisumisen seurauksena sekä etäpalveluiden tuoman siirtymän myötä. Uusi kriisi oli syntymässä: mielenterveyskriisi.

Brightlifen missio

Me uskomme, että mielenterveysammattilaiset ovat kaikista tärkein palanen taistelussa mielenterveyskriisiä vastaan. Sen vuoksi me olemme rakentamassa heille maailman parasta paikkaa kohdata asiakkaitaan ja huolehtia omasta vastaanotosta - Kaikki yhdessä turvallisessa paikassa.

Parempi ja tehokkaampi tapa huolehtia omasta vastaanotosta sekä asiakkaista

Tiesimme, että täytyi olla parempi ja tehokkaampi tapa päästä hoitoon ja saada tehokasta hoitoa missä ja milloin tahansa. Terapeuteilta puuttui työkalu, jota he ja heidän asiakkaansa pitäisivät miellyttävänä käyttää terapian toteuttamisessa. Näin syntyi uusi, yksinkertainen idea siitä, miten terapeutit voivat entistä paremmin ja tehokkaammin huolehtia asiakkaistaan.

Brightlifen palvelun ydin perustuu siihen, että terapeutit pystyvät hyödyntämään yhtä ja samaa palvelua kaikkeen terapiatyön toteuttamiseen. Tämän vuoksi halusimme tuoda palvelun, jonka avulla terapeutit pystyvät hoitamaan perustoiminnot samassa paikassa: laskutuksen, asiakashallinnan ja asiakastapaamiset.

Brightlifen perustajatiimi

  • Olemme olleet valtavan onnekkaita, sillä meillä on ollut alusta asti psykoterapeutteja, ketkä ovat uskoneet ja luottaneet meihin. Kun näemme, miten ratkaisumme säästää ammattilaisten aikaa ja auttaa keskittymään asiakkaisiin, tiedämme olevamme oikealla tiellä."

    Elias Palpatzis
    Co-founder & CEO

  • "Olemme pysytelleet uskollisena ajatuksellemme, että asiakkaamme ovat paras inspiraatio tuotekehitystyöhön ja tuotekehitystämme ohjaa vahvasti se, mitä asiakkaamme meille kertovat ja mitä he meiltä odottavat. Tavoitteenamme on rakentaa maailman paras työkalu terapiatyön toteuttamiseen."

    Antti-Ville Räisänen
    Co-founder & CPO

  • "Tiiminä uskomme, että vahvuutemme on teknologisessa osaamisessa, minkä toivomme näkyvän helppokäyttöisyydessä ja uusissa toiminnallisuuksissa. Pyrimme jatkuvasti siihen, että pystymme yhä nopeammin tuomaan uusia ominaisuuksia ja hyötyjä asiakkaillemme."

    Timo Hartikainen
    Co-founder & CTO

Mihin uskomme mielenterveystyössä?

Tietoturvallisuus tulee aina ensimmäisenä

Me Brightlifella asetamme asiakkaidemme tietoturvan ja yksityisyyden etusijalle kaikessa päätöksenteossamme ja tekemisessämme. Brightlife on Valvira A1 lisensoitu tietojärjestelmä. Voit tarkistaa tietojärjestelmät Valviran ylläpitämästä Astori viranomaisrekisteristä.

Palvelu, jota myös terapia-asiakkaat rakastavat

Allianssi on yksi tärkeimmistä asioista, kun puhutaan onnistuneesta terapiasta. Pelkkä hyvä "match" terapeutin ja asiakkaan välillä ei riitä. Sen vuoksi meille on tärkeää, että terapeutilla ja hänen asiakkaillaan on paras mahdollinen paikka toteuttaa terapiaa ja mennä yhdessä kohti yhteistä tavoitetta.

Terapeutin päätyö on auttaa asiakkaita

Terapiatapaamisten ulkopuolisten askareiden kuten laskutuksen, asiakashallinnan ja kalenteroinnin tulee viedä mahdollisimman vähän aikaa, jotta terapeutti pystyy joka päivä keskittymään tärkeimpään eli auttamiseen.

Sopivan terapeutin löytäminen voi olla vaikeaa, mutta sen ei pitäisi olla

Sopivan terapeutin löytäminen voi olla vaikeaa, mutta sen ei pitäisi olla

Visionamme on auttaa 1 000 000 ihmistä saavuttamaan kirkkaampi elämä vuoteen 2035 mennessä. Aloita matkasi kohti kirkkaampaa huomista tänään.

Visionamme on auttaa 1 000 000 ihmistä saavuttamaan kirkkaampi elämä vuoteen 2035 mennessä. Aloita matkasi kohti kirkkaampaa huomista tänään.

  • Picture about Psykologiliitto logo.

Helpoin ja nopein tapa löytää juuri sinulle sopiva terapeutti

Tarvitsetko apua? Lähetä viestiä osoitteeseen contact(a)brightlife.fi

Jos sinulla tai läheiselläsi on akuutti kriisi tai hätätilanne, soita hätänumeroon 112 tai hakeudu lähimpään päivystykseen. Voit myös soittaa maksutta Suomen Mielenterveys ry:n kriisipuhelimeen 09 2525 0111. Kriisipuhelimeen voit soittaa nimettömänä ja luottamuksellisesti 24/7.

TietosuojaselosteKäyttöehdot© 2024 Brightlife Oy. Kaikki oikeudet pidätetään. 🇫🇮